perjantai 13. maaliskuuta 2009

Magnolia

Olen aina rakastanut magnolioita ja kirsikkapuita. Harmikseni ne eivät menesty täällä meidän vyöhykkeellä (V), mutta onneksi niitä pääse reissuilla ihastelemaan. Tällä kertaa kirjoitan magnoliasta, kirsikkapuusta joku toinen päivä :).


Magnolia on meidän oloihin liian talvenarka, mutta menestyy mm. Englannissa, Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopan maissa. Magnoloita on laaja kirjo erilaisia lajikkeita, pienistä pensaista isoihin puihin. Yhteistä kaikille lajikkeille ovat suuret, kauniit ja usein tuoksuvat kukat. Yleensä ne kukkivat keväällä, mutta myös syksyllä kukkivia lajikkeita on olemassa.


Magnolia sieboldii, suomeksi pensasmagnolia, voi menestyä Etelä-Suomessa (I-II-vyöhykkeillä). Niiden kasvupaikka tulee valita tarkoin, mielellään rakennusten ja metsän suojaan jääville paikoille, missä auringon paahde ja tuuli ei pääse kuivattamaan kasveja. Pensasmagnolia kukkii kesäkuussa lehtien puhkeamisen jälkeen tuoksuvin 8-9 senttimetrisin kukin.

Kuvat olen ottanut Muncasterin linnan puutarhasta, muistaakseni kuvissa on Magnolia x loebneri 'Merrill', mutta voin olla väärässäkin. Siitä on kaksi vuotta aikaa kun työskentelin puutarhassa, joten lattarit eivät ole enää ihan tuoreessa muistissa. Joka tapauksessa lajike kasvaa isoksi puuksi. Se kukkii valkoisin (hieman pinkkiä lisänä), tuoksuvin kukin aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista.

Kuvia saa klikattua isommiksi! Kaunis puu, eikö totta? :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!Niinhän ovat nämä Magnooliat huikean kauniita kukkiessaan,että ihan päätä huimaa.
Minun pihani sijaitsee ihan 4-5 vyöhykkeen rajamailla Iisalmen 30km eteläpuolella.Mutta kyllä kummasti jotkut etelän puut menestyvät,mm valkopyökki,kaunis on lehdiltään,mutta ei ole vielä kukkinut.
Pitäisköhän kuitenkin kokeilla Magnolia Susania viljellä ruukussa.
Syksyllä on kyllä iso työ völjätä niitä kellariin.
Viime syksynä jäi samettisumaki räystäsalle ja tietysti katolta putoava lumi karsi oksat melko tarkkaan.
Kyllähän sitä pitäis pyrkiä talveksi Madeiralle niin saisi ihastella Magnolioita ja Kamelioita ihan sydämmen kyllyydestä.Hienoja kevätpäiviä
T:Risto Loiva