maanantai 30. maaliskuuta 2009

Parvekepuutarhani

Kerrostaloasujana minun on tyytyminen parvekepuutarhaan. Reilu vuosi sitten asuimme vielä keskustassa, missä meillä oli suuri, aurinkoinen lasitettu parveke, mutta nyt minun on tyytyminen lasittomaan varjoisaan parvekkeeseen. Huoh.

Oikeastaan entinen parvekkeeni ei ollut niinkään suuri, se oli pitkä ja kapea. Kesäisin jaoin parvekkeen kahteen osaan, oleskelutilaan ja "kasvimaahan". Kasvatin pienessä "kasvihuoneessani" ja kasvatussäkeissä kasvihuonekurkkua, kirsikkatomaattia, tomaattia, salaatteja, herneitä, retiisiä, mansikoita, paprikaa ja yrttejä. Satoa sain varsinkin kurkusta, tomaatista, herneistä ja salaateista.
Yhtenä kesänä kokeilin jopa maissia kasvatussäkissä (näkyy alla kuvassa oikealla), mutta laihoin tuloksin. Esikasvatus olisi pitänyt aloittaa hyvissä ajoin, suoraankylvö toukokuun lopulla oli liian myöhään. Maissi tarvitsee pitkän kasvukauden tuottaakseen satoa.

Tässä kasvamassa mm. kurkku, tomaatti, maissi, sokeriherne, rucola, mansikka ja ruohosipuli. (Kuvassa näkyy myös kuivuneet retiisit, kokeilin niiden kasvatusta pienessä ruukussa, ja sain jopa satoa, mutta toki ne isomman ruukun tarvitsisivat)

Tomaatin raakileita!

Kurkku valmiina poimittavaksi (ja hoitotyöt tekemättä :D)!

Nykyinen parvekkeeni on siis varjoisa. Yhteen nurkkaan aurinko ei paista juuri koskaan, mutta suureen osaan parvekettani aurinko paistaa iltakuudesta alkaen joten kuten (puiston puut varjostvat). "Kasvihuoneeni" olen sijoittanut tilan valoisampaan osaan. Viime kesänä kasvatin hyllykössä yrttejä ja mansikkaa, mutta sääolot olivat sen verran viileät, että mansikkani kukki vasta loppukesästä enkä saanut satoa ollenkaan!

Tämä kesänä aion kasvattaa parvekkeellani köynnöskrassia, hajuherneitä ja erilaisia yrttejä (basilika, oregano, ruohosipuli). Aion myös yrittää kasvattaa kasvihyllykössäni mansikkaa, ruukkutomaattia, chilipaprikaa ja paprikaa. Nämä selviävät pienehköissä ruukuissa, joten saan ne hyllykkööni mahtumaan. Toivottavasti tästä kesästä tulee aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin viime kesästä!

Suosittelen kasvusäkkien käyttämistä muuallakin kuin kasvihuoneissa. Ne ovat todella näppäriä! Ne on tarkoitettu kolmelle kasville, ja niissä on lannoitteet valmiina koko kesälle, joten sinun tulee ainoastaan huolehtia kasvien kastelusta. Kasvusäkkejä on sekä Biolanilla että Kekkilällä, ja niitä myydään puutarhamyymälöissä.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Curly Lady

Tällä hetkellä kotonani elelee vain yksi terveennäköinen ja elinvoimainen viherkasvi. Saanko esitellä Curly Lady!!


Ostin tämän ihanuuden pari vuotta sitten Stockalta ja hortonomin taidoillani (kröhöm) olen saanut sen pysymään kohtuullisesti elossa ja jopa kasvamaan. Hurraa! Täytyy nimittäin myöntää, että talvihoidossani olisi parantamisen varaa, nimittäin jopa varmat selviytyjät eli palmuvehka ja traakkipuu vetelevät viimeisiään tämän talven jälkeen. Palmuvehkalle taidan vielä kokeilla taikojani, mutta traakkipuussani tönöttää tällä hetkellä alle 10 lehteä, joten uskon pelin olevan sen osalta selvä. (Toisaalta traakkipuuni on noussut kuolleista ennenkin...)

No palataan asiaan. Curly Lady on varsin metkannäköinen kasvi. Lähes jokainen kylästelijä on kommentoinut jotain kasvista, yleensä tyylin "joka aamuko käherrät tältä "hiukset"?" :). Eipä muuten tarvi kähertää, tää kieputtaa lehtensä mukavalle sökkerölle ihan itestään.

En ole lukuisista yrityksistäni huolimatta löytänyt tälle mitään muuta nimeä kuin Curly Lady, en edes tiedä mitä sukua se on. Jos joku tietää, saa vinkata :)!!
Ainoat tietoni kasvista ovat lappusesta, joka oli kiinni purkissa, kun ostin kasvin. Kasvia myy Pearls of living, ja nettisivuilta löytyykin tämän hassun kasvin kuva. Varmasti saisin kasvista lisätietoa, jos mailaisin yritykselle.

Tämä kasvi viihtyy puolivarjossa, ei missään nimessä suorassa auringonpaahteessa. Mullan tulisi olla kostea koko ajan. Sumutus toivottavaa, varsinkin talvella. Lannoitusta kasvukaudella.
Helppohoitoinen ja nätti kasvi!


Alppiruusut, vko 12

Sairasteluista johtuen viime viikon viikon kasvi-päivitys tulee vasta nyt. Alunperin minun piti kirjoittaa alppiruusuista heti blogin aloittamisen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aiemmin en niinkään välittänyt alppiruusuista, koulun kanssa kasvikursseilla kiersimme mm. Ainolan puistossa ja kasvitieteellisessa katsomassa rhodoja, mutta silloin ne eivät tehneet suurtakaan vaikutusta. Silmäni avautuivat vasta kun menin työharjotteluun Englantiin Muncasterin linnaan, jossa on uskomattoman laaja valikoima alppiruusu-lajikkeita! Mielettömiä pensaita, mahtavia kukkia ja ennen kaikkea se väriloisto!!



Upea pinkkikukkainen alppiruusu, vieressä keltakukkainen atsalea.

Suomessa emme valitettavasti pääse ihastelemaan ihan näin uskomattoman kokoisia alppiruusuja, mutta kyllä rhodot meilläkin menestyvät, kestävimmät lajikkeet aina V-vyöhykkeelle saakka. Etelä-Suomessakin pääsee ihastelemaan näyttäviä alppiruusuja esim. Helsingin rodopuistossa.

Rhododendron-suku voidaan jakaa karkeasti lehtensä varistaviin atsaleoihin ja läpi vuoden vihreiseen alppiruusuihin. Alppiruusut on yksi upeimmin kukkivista pensassuvuista. Niiden koristearvo perustuu kukkiin, mutta myös läpi vuoden vihreää, rehevää lehdistöön. Alppiruusujen suurin uhka ei niinkään ole talvipakkanen, vaan ennemminkin kevätahava, joka kuivattaa lehdistöä. Kasvupaikan tulee olla suojassa kevätauringolta ja tuulelta.


Alppiruusut viihtyvät varjossa, mielellään suojapuuston alla, happamassa maassa (pH 4,5-6,5). Kasvualusta saisi olla kosteahko, muttei märkä, koska pensaat eivät siedä seisovaa vettä. Alppiruusuja ei saa istuttaa syvään eikä maata saa tiivistää liikaa heikon juuriston vuoksi. Hyvin tärkeää on myös maan pysyminen ilmavana ja kuohkeana. Siksi kannattaakin kattaa maa maanpeitekasveilla (esim. pikkutalvio Vinca minor) ja varjossa viihtyvillä perennoilla (esim. saniaiset). Maanpeitekasvien avulla maa pysyy kuohkeanan ja kosteana. Lisäksi maanpeitekasvit varjostavat maanpintaa, jolloin aurinko ja tuuli eivät pääse kuivattamaan maanpintaa alppiruusujen tyvellä.

Marjatanalppiruusut (Tigerstedtii-ryhmä) on kehitetty Suomessa pääosin mustilanalppiruususta, joka selviytyy jopa -44 asteen pakkasissa. V-vyöhykkeellä menestyviä alppiruusuja-lajikkeita ovat 'P.M.A Tigerstedt' ja 'St. Michel' (ja 'Pekka').

Kekkilällä löytyy valikoimista Rhodomultaa ja -ravinnetta.

Lisätietoa alppiruusuista saa esim. Rhododendron-kerholta ja puutarha-alan kirjoista

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nettilöytöjä

Selailin tänään ruotsalaisia puutarhanettikauppoja, niitä on vaikka kuinka paljon! Uusia tuttavuuksia olivat Buxus ja Lovely Home & Garden. Varsinkin ensimmäiseksi mainitusta löytyi hauskoja juttuja, ja mikä parasta, sieltä voi nykyään tilata tavaroita myös Suomeen :).


Seinäpidike kahdelle ruukulle, 279 kr.


Pinkki puutarhatonttu!! :D
Aika ärtsyn värinen, mutta joihinkin puutarhoihin sopisi mainiosti. 298 kr.
Hieno obeliski, sopisi hyvin terassille ja miksei kasviryhmäänkin, 2495 kr.

Tämä on aika hauska, krokotiili nurmikolle :D!! 398 kr.

Ruukkusetti, 349 kr.

Kaikki tuotteet Buxuksesta. Obeliski ja ruukut erityisesti kiinnostaisivat. Samankaltaisia ruukkuja tosin on myynnissä Oulussakin, ainakin Stockmannilla on joskus ollut, mutta obeliskeja en ole täällä nähnyt. Pitäisi lähteä taas kiertelemään puutarhoja ja puutarhamyymälöjä, mitähän kaikkea kevään uutuksia sitä voisikaan löytää :).

Kevään yrttiuutuudet

Kekkilän tämän kevään uutuus on yrttimulta. Se on luonnonmukaisesti lannoitettua erikoismultaa, joka on tarkoitettu mauste- ja yrttikasveille. Multa sopii sekä kylvöille että jatkokasvatukseen. Mukava uutuus, yrttien kasvatuksessahan on monesti ollut ongelmana sopivan mullan (ja lannotteiden) löytäminen. Kasvualustassa ei saa olla mitään kemikaaleja, jotka esim. voisivat muuttaa yrttien makua.
Tätä multaa myydään kolmen litran pakkauksissa ja hinnaksi ilmoitetaan noin 4 euroa.



Kuva täältä


Biolanin yrttiuutuus tälle vuodelle on Luomu Yrttitarha. Pakkausessa on kolme ruukkua aluslautasineen, kolmen yrtin siemenpakkaukset (sitruunamelissa, basilika, versoherne) sekä luonnonmukainen multa kasvualustaksi. Yrttitarhan hinta on noin 10 euroa.


Kuva täältä


Ihan mukavia uutuuksia :). Pitäisi itsekin matkata siemenkauppaan, koska taas olisi aikaa kylvää ne perinteiset yrtit eli basilika, mäkimeirami ja ruohosipuli. Viime kesän ilmat olivat erittäin huonot parvekekasvatukseni suhteen, joten toivon tulevasta kesästä lämpimämpää ja aurinkoisempaa.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Magnolia

Olen aina rakastanut magnolioita ja kirsikkapuita. Harmikseni ne eivät menesty täällä meidän vyöhykkeellä (V), mutta onneksi niitä pääse reissuilla ihastelemaan. Tällä kertaa kirjoitan magnoliasta, kirsikkapuusta joku toinen päivä :).


Magnolia on meidän oloihin liian talvenarka, mutta menestyy mm. Englannissa, Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopan maissa. Magnoloita on laaja kirjo erilaisia lajikkeita, pienistä pensaista isoihin puihin. Yhteistä kaikille lajikkeille ovat suuret, kauniit ja usein tuoksuvat kukat. Yleensä ne kukkivat keväällä, mutta myös syksyllä kukkivia lajikkeita on olemassa.


Magnolia sieboldii, suomeksi pensasmagnolia, voi menestyä Etelä-Suomessa (I-II-vyöhykkeillä). Niiden kasvupaikka tulee valita tarkoin, mielellään rakennusten ja metsän suojaan jääville paikoille, missä auringon paahde ja tuuli ei pääse kuivattamaan kasveja. Pensasmagnolia kukkii kesäkuussa lehtien puhkeamisen jälkeen tuoksuvin 8-9 senttimetrisin kukin.

Kuvat olen ottanut Muncasterin linnan puutarhasta, muistaakseni kuvissa on Magnolia x loebneri 'Merrill', mutta voin olla väärässäkin. Siitä on kaksi vuotta aikaa kun työskentelin puutarhassa, joten lattarit eivät ole enää ihan tuoreessa muistissa. Joka tapauksessa lajike kasvaa isoksi puuksi. Se kukkii valkoisin (hieman pinkkiä lisänä), tuoksuvin kukin aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista.

Kuvia saa klikattua isommiksi! Kaunis puu, eikö totta? :)

torstai 12. maaliskuuta 2009

Kodinonni, vko 11

Tämän viikon kasvi on kodinonni, Soleirolia soleirolii.
Englannissa tätä kasvia kutsutaan hauskasti nimellä Mind your own business (tai baby's tears) :D.

Kodinonni on kaunis viherkasvi, jota ostetaan paljon mm. tuparilahjaksi. Se viihtyy sisällä periaattessa missä vain, koska ei ole vaatelias valon suhteen. Se menestyy niin aurinkoisella kuin varjoisallakin paikalla, auringonpaahdetta se ei kuitenkaan kestä.
Kodinonni ei ole helppohoitoisin viherkasvi, sillä se tarvitsee paljon kosteutta. Kastelun kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä useammin kodinonni kuolee liikaan kasteluun kuin kuivuuteen. Älä anna mullan koskaan kuivahtaa täysin, mutta vältä myös mullan kastelua litimäräksi. Suosittelen altakastelua, koska kodinonni on niin tuuheakasvuinen, että se helposti mätänee, jos vettä jää versojen päälle pitkiksi ajoiksi. Jos huoneilma on kuiva, kannattaa kodinonnen kasvustoa sumutella kevyesti.



kuva täältä


Kodinonni on kaunis lisä sisustukseen. Sijoittamalla useita kodinonneja samanlaisiin ruukkuihin, saat näyttävän katseenvangitsijan :).


keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Topiary

Muotopuutarha on Ranskassa syntynyt puutarhan suunnittelutyyli, jossa pyritään esteettisesti kauniiseen puutarhaan muotoilun ja symmetrian avulla. Kuuluisin ranskalainen muotopuutarha taitaa olla Versailles'n palatsin puisto Pariisin lähellä, jonne joku päivä vielä haluan matkustaa :).
Muotopuutarhojen tunnusmerkkejä ovat geometrinen yleissuunnitelma, näkyvällä paikalla oleva korotettu terassi, josta avautuu näkymä puutarhaan sekä perspektiivinen keskiakseli.

Topiary on puiden ja pensaiden leikkausta tiettyyn muotoon. Cumbriassa, Pohjois-Englannissa, on muotoonleikattujen puiden ja pensaiden puutarha, Levens Hall. Englannissa ollessani pääsin käymään paikassa ja uskomattoman kaunishan se on! Vierailin puutarhassa keväällä, joten kesäkukat oli juuri vasta istutettu, kesällä paikka olisi varmasti vielä näyttävämpi.



Kuten yleensä muotoonleikatuissa puutarhoissa, myösLevens Hallilla on käytetty eniten puksipuuta. Suomessa puksipuu talvehtii vain I-II-vyöhykkeillä, joten tänne meidän V-vyöhykkeelle puksipuuta ei voi mitenkään jättää talvehtimaan ulos oman onnensa nojaan. Toki puksipuuta voi kasvattaa täälläkin esim. ruukuissa, mutta talvehtiakseen se tarvitsee erityiset olosuhteet :).

Onneksi meillä kuitenkin on mahtava taikinamarja (Ribes alpinum), joka talvehtii täällä pohjoisessakin. Taikinamarjasta voidaan puksipuun tavoin leikata matalia aitoja, kuten yllä olevassa kuvassa puksipuu on leikattu. Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa itse asiassa voi nähdä matalan muotoonleikatun taikinamarja-aidan! Kannattaa käydä katsomassa!

Ps. Itse olin työharjottelussa Muncasterin puutarhassa, mutta kuulin että Levens Hallillekin toivottaisiin suomalaisia harjottelijoita, jos olet puutarha-alan opiskelija niin kannattaa harkita :)!!

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Living wall


Joka päivä oppii jotain uutta tällä alalla. Viherseinä on minulle ihan uusi tuttavuus, johon
törmäsin netissä. Tämä on maailmallakin ilmeisesti aika tuore innovaatio, mutta kasvattaa suosiotaan koko ajan.



Viherseinä rakennetaan tällaisen lokerikon avulla. Hyllyt ovat viistot, joten kastelu onnistuu helposti yläkautta ja ylimääränen vesi voidaan kerätä alakautta pois. Kuinka näppärää!! Aivan mahtava idea.


Yritin etsiä josko Suomessa olisi jossain tällainen "elävä seinä", mutta en löytänyt. Toivottavasti tämä idea rantautuu piakkoin Suomeen :).

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

----

Muokkaus, katsokaapa tätä sivua!! Aivan mahtavia kuvia! Haluan itse päästä rakentamaan tällaista viherseinää, uskomattomia.