tiistai 29. syyskuuta 2009

Luonnossa!

Pitkä tauko bloggailussa takana, pahoitteluni. Pari viimeistä kuukautta on ollut melkoista haipakkaa, olen nimittäin mm. muuttanut, aloittanut jatko-opinnot sekä mennyt osa-aikaiseen työhön pihasuunnitelmien lisäksi. Nämä kaikki ovat olleet melko spontaaneja päätöksiä, mutta ainakin toistaiseksi olen ollut varsin tyytyväinen, että olen uskaltanut tarttua näihin tilaisuuksiin!

Kävin muutama viikko sitten Ylläksellä Lapin luontoa ihastelemassa. Tässä teille muutama kuva tänne blogiin, vaikkeivät nämä nyt varsinaisia puutarha-kuvia olekaan!


Näissä maisemissa sielu lepää






Ruohokanukka


Pakasaivo, pelottava ja kaunis paikka

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Ainolan puistossa

Kolean ja harmaan sunnuntaipäivän piristykseksi muutamia kuvia Ainolan puistosta, jossa kävin alkuviikosta koiran kanssa lenkkeilemässä.

Joka kerta ihastelen samoja kasveja; koivuangervot kukkivat uskomattoman kauniisti, pioneissa oli runsaasti nuppuja ja muutama jo avautunut, ritarinkannus aloitteli kukintaansa jne.
Unohdin silti ihan kokonaan käydä katsomassa miten alppiruusut jakselevat, kouluaikoina kävimme opettajan johdolla niitä monesti tutkailemassa :).









Tässä vielä lenkkeilykaverini kahlaamassa :)

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Parvekkeen piristys (ja palkinto!)

Alkukesästä tein seuraavanlaisen istutuksen parvekkeelleni:

- Rungollinen verenpisara
- Pallotuija
- Muratti
- Kekkilän koristesoraa katteena
- Valkoinen ruukku Stockalta
- Kahdessa pienessä ruukussa mehitähtiä

Tässä vielä pari kuvaa istutuksesta eri kulmista :)




---

Tähän samaan syssyyn voisin kertoa, että Aralia palkitsi blogini :). Tosi kiva juttu, iso kiitos tunnustuksesta!

torstai 2. heinäkuuta 2009

Puutarhan lumoissa

Tänään viimeinkin muistin katsoa TV1:stä Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille-ohjelman. Ohjelmassa esitellään brittiläisiä kotipuutarhoja, joiden tekijät/omistajat halajavat brittiläisen hyväntekeväisyysjärjestön Keltaiseen kirjaan (http://www.ngs.org.uk/).

Rakastan englantilaisia puutarhaohjelmia! Ne ovat jotenkin niin inspiroivia, ja ohjelmien ihmiset suhtautuvat uskomattoman intohimoisesti puutarhojensa hoitoon. Niistä ohjelmista tulee aina hyvä mieli.

Ollessani Englannissa työharjottelussa, minulle tuli yllätyksenä se, kuinka paljon normaalit kotipuutarhurit tiesivät kasveista ja niiden hoidoista. Tokihan Suomessakin on intohimoisia kotipuutarhureita, mutta Englannissa se oli paljon selvemmin esillä. Näytti olevan aivan sama kuinka pieni etupiha taloissa oli, ne olivat silti istutettu täyteen kasveja, ja niiden lisäksi portaat ja kiveykset olivat täynnä erilaisia ruukkuistutuksia.
Mutta kyllähän sen ymmärtää, Suomessa paljon lyhyempi kasvukausi, on aivan eri asia kasvattaa kasveja Englannissa, jossa kasvukausi alkaa jo maalis-huhtikuussa ja kestää pitkälle syksyyn.

Suosittelen Puutarhan lumoissa-ohjelmaa, se tulee torstaisin klo 19 ja uusintana lauantaina klo 14 TV1:stä.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Kasvimieltymyksiä!

Jokaisella varmaankin on omat lempikasvinsa, joihin on jostain syystä mieltynyt enemmän kuin toisiin. Näin myös minulla, ja joskus havahdunkin siihen, että olen piirtänyt näitä lempikasvejani lähes jokaiseen suunnitelmaani :D. Tämän hetken ehdottomia lemppareitani ovat rungollinen marja-aronia, keijuangervo, koivuangervo, pilarikataja, tuivio ja jaloangervot. Näiden lisäksi olen viime aikoina mieltynyt erityisen paljon pihlajiin. Kyseisestä puulajista löytyy nykyään niin riippa- kuin pilarimaisesta kasvavaa lajiketta, mutta ehdoton lemppari on silti perinteinen kotipihlaja (Sorbus aucuparia).




Kotipihlaja menestyy koko Suomessa. Latvuksesta tulee tavallisesti monihaarainen ja pyöreä. Lehdet puhkeavat suhteellisen varhain keväällä. Pihlaja kukkii alkukesästä valkoisin kukin. Puun runko on nuorella taimella punaruskea-vaaleanharmaa, vanhana harmaa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Pretty in pink

Perhoskämmekän kukat ovat auenneet! Kukkavanassa on paljon kukkia, ja se painaa niin paljon, ettei pysy omin voimin pystyssä. Kuvaustilanteessa se retkotti vaakasuorassa, ja minusta se on varsin kaunis niinkin. Aion kuitenkin tukea kasvia niin, että yksikään kukka ei osuisi pöytään tms.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Yrttitorni!

Kerran pari kuukaudessa tulee käytyä Torniossa, ja melkeinpä joka kerta käyn samalla Haaparannalla ja sieltä tulee ostettua ainakin yksi ruotsalainen puutarhalehti. Ne ovat siellä halvempia verrattuna suomalaisiin puutarhalehtiin, ja jotenkin tykkään enemmän niiden lehtien tyylistä. Plussaa on sekin, että saa samalla hieman harjoitella unohduksiin päässyttä Ruotsin kieltä :). Tällä kertaa ostin vaihtelun vuoksi Hem trädgårdin.

Lehti itsessään on aika tylsä eikä oikein minun tyylinen, mutta bongasin sieltä kuitenkin yhden hyvän ja hauskan jutun. Yrttien kasvattaminen ruukkutornissa! Pienelle pihalle tämä on aivan loistava idea ja helppo toteuttaa.
Joskus olen nähnyt mansikoita kasvatettavan hieman samaan tyyliin, mutta isommissa purkeissa ja vain pari ruukkua päällekkäin.


lauantai 23. toukokuuta 2009

Kohta se kukkii!!

Huhtikuussa kerroin, että perhoskämmekkäni puskee uutta kukkavanaa. Nyt kukkavana on kasvanut jo korkeaksi ja nuppuja on selkeästi havaittavissa. Muutama viikko taitaa vielä mennä ennen kuin ensimmäiset kukat aukeavat. Tähän vanaan on kasvanut kolme haaraa, saa nähdä tuleeko ne kaikki täyteen kukkia kuten viimeksi.

Tällä hetkellä orkidea näyttää tältä:

Ei nurmikkoa puun alle

Puiden ja pensaiden tyvelle ei kannata kylvää nurmikkoa.
Syyt esim.
- nurmikon leikkuu on hankalaa
- ruohonleikkuri saattaa vioittaa puun runkoa
- heinätupot puun rungon ympärillä ovat rumannäköisiä

Sen sijaan puun juurelle voi istuttaa esimerkiksi maanpeiteperennoja, jotka pitävät maan ilmavana ja toisaalta myös estävät kulkemisen juuristoalueelle. Hyviä maanpeiteperennoja ovat mm. tuoksukurjenpolvi, jättipoimulehti, tarha-ahomansikka, rönsytiarella, suikeroalpi, rönsyansikka ja pikkutalvio. Maanpeiteperennaa valittaessa kannattaa ottaa huomioon kasvualusta, valo-olosuhteet sekä vieressä kasvavat kasvit, esim. koivun juurella selviää vain sitkeimmät maanpeiteperennat.

Erilaisten katteiden käyttäminen estää rikkakasvien itämisen ja kosteuden haihtumisen. Katteita on nykyään saatavilla jos jonkinlaista, mutta puiden alle kaikista parhaiten sopivat hakkeet.

Kuva Kekkilän Kesä 2008-oppaasta


Yksi vaihtoehto on kattaa puiden aluset kesäkukilla! Tähän tarkoitukseen olen nähnyt käytettävän mm. orvokkeja, ruusubegonioita, samettiruusuja ja pelargonioita.

Kuva otettu Edinburghin kasvitieteellisestä puutarhasta. Muistelin, että olisin ottanut kuvan myös lähempää, mutta tähän hätään en sitä löytänyt. Klikatkaa kuvaa isommaksi, niin saatte jotain selvää :).

Toisaalta puiden/pensaiden alustan voi tehdä kuten alla olevassa kuvassa. Voi kuitenkin olla aika varma, että alustalle ilmestyy monia ei-toivottuja kasveja, ja edessä on melkoinen rikkaruohosavotta.

Tämäkin kuva Edinburghista.

Kaikista luonnollisinta ja helppohoitoisinta olisi tehdä laaja istutusalue, jossa kaikki kasvit (puut, pensaat, perennat ja maanpeitekasvit) kasvaisivat sulassa sovussa :).

maanantai 18. toukokuuta 2009

Pelargoniat

Viikonloppuna istutin parvekkeelleni pinkkejä pelargonioita, aivan ihania! Tarkoitus oli laittaa jotain roikkuvaa (esim. murattia, lumihiutale) noille kaveriksi, mutta eipä ne välttämättä kaipaakaan mitään muuta.


Ruukut ostin viime kesänä Ikeasta. Niistä saa tuon ruukkuosan erilleen, joten jos tulee vielä yöpakkasia niin voin näppärästi nostaa ruukut yöksi sisälle.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Grillikausi korkattu!

Grillaaminen liittyy kesään ja kesä liittyy puutarhoihin, joten voinen varmaan kirjoittaa tänne mieheni uusimmasta hankinnasta.
Asustelemme tosiaan kerrostalossa ja koska asuntomme parveke on pieni, emme aikasemmin olleet edes harkinneet grillin ostamisesta. Kunnes bongasimme lehdestä tämän:

OBH Nordican pöytägrilli, Gigantista 39.90 €! Loistava kapistus ja varsin näppärä. Täytyy ihan mainostaa, että kevään ensimmäinen grillimaissi on nyt grillattu ja syöty :). Hyvää oli!

Ainoa huono puoli tuossa grillissä on säilytys. Se on kuitenkin sen verran iso, ettei mahdu normaalin kattila- tai muihin keittiönkaappeihin, eikä sitä keittiötasollakaan haluaisi säilyttää. Onneksi sille löytyi väliaikainen paikka vitriinin päältä, ja ehkä sille kesän aikana joku järkevä säilytyspaikka löytyy.
Yksi asia on varma, tänä kesänä grillataan ja paljon :)!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Uusi kukkavana!

Olen niin iloinen ja positiivisesti yllättynyt! Eilen nimittäin huomasin, että orkideani puskee uutta kukkavanaa. Edellisen kerran perhoskämmekkäni kukki viime syksynä, ja se kukkavana on edelleen elossa, joten en leikannut sitä. Perhoskämmekkähän saattaa kukkia samasta kukkavanasta uudelleen, niin en koskaan leikkaa niitä, jos eivät ole täysin kuolleet.

Siellä se kasvaa!

Aivan pienestä kukkavanastahan nyt on vielä kyse. Mutta kyllä se sieltä kasvaa. Kohta voisin alkaa lannoittaa kasvia.

Tällaisia kukkasia taas odotellaan. Syksyllä perhoskämmekkäni teki yhteen kukkavanaan liki 20 kukkaa, toivottavasti tälläkin kertaa saan nauttia moisesta kukkaloistosta!

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Tulppaanit

Pääsiäinen on tulevana viikonloppuna, ja näin ollen leikkotulppaanien viimeiset hetket tälle keväälle alkavat olla käsillä. Perinteisesti leikkotulppaanisesonki päättyy pääsiäiseen, harmi sinänsä. Leikkokukista tulppaani on pionin ohella lempparini.


Tulppaanien värikirjo on uskomattoman laaja. Alkutalvesta tykkään eniten valkoisista tulppaaneista, mutta kevää kohden innostun värikkäämmistä lajikkeista. Tänä viikonloppuna kotia kaunistivat nämä uskomattoman suurikukkaiset tulppaanit! Kauniita, eikö totta :)?



maanantai 30. maaliskuuta 2009

Parvekepuutarhani

Kerrostaloasujana minun on tyytyminen parvekepuutarhaan. Reilu vuosi sitten asuimme vielä keskustassa, missä meillä oli suuri, aurinkoinen lasitettu parveke, mutta nyt minun on tyytyminen lasittomaan varjoisaan parvekkeeseen. Huoh.

Oikeastaan entinen parvekkeeni ei ollut niinkään suuri, se oli pitkä ja kapea. Kesäisin jaoin parvekkeen kahteen osaan, oleskelutilaan ja "kasvimaahan". Kasvatin pienessä "kasvihuoneessani" ja kasvatussäkeissä kasvihuonekurkkua, kirsikkatomaattia, tomaattia, salaatteja, herneitä, retiisiä, mansikoita, paprikaa ja yrttejä. Satoa sain varsinkin kurkusta, tomaatista, herneistä ja salaateista.
Yhtenä kesänä kokeilin jopa maissia kasvatussäkissä (näkyy alla kuvassa oikealla), mutta laihoin tuloksin. Esikasvatus olisi pitänyt aloittaa hyvissä ajoin, suoraankylvö toukokuun lopulla oli liian myöhään. Maissi tarvitsee pitkän kasvukauden tuottaakseen satoa.

Tässä kasvamassa mm. kurkku, tomaatti, maissi, sokeriherne, rucola, mansikka ja ruohosipuli. (Kuvassa näkyy myös kuivuneet retiisit, kokeilin niiden kasvatusta pienessä ruukussa, ja sain jopa satoa, mutta toki ne isomman ruukun tarvitsisivat)

Tomaatin raakileita!

Kurkku valmiina poimittavaksi (ja hoitotyöt tekemättä :D)!

Nykyinen parvekkeeni on siis varjoisa. Yhteen nurkkaan aurinko ei paista juuri koskaan, mutta suureen osaan parvekettani aurinko paistaa iltakuudesta alkaen joten kuten (puiston puut varjostvat). "Kasvihuoneeni" olen sijoittanut tilan valoisampaan osaan. Viime kesänä kasvatin hyllykössä yrttejä ja mansikkaa, mutta sääolot olivat sen verran viileät, että mansikkani kukki vasta loppukesästä enkä saanut satoa ollenkaan!

Tämä kesänä aion kasvattaa parvekkeellani köynnöskrassia, hajuherneitä ja erilaisia yrttejä (basilika, oregano, ruohosipuli). Aion myös yrittää kasvattaa kasvihyllykössäni mansikkaa, ruukkutomaattia, chilipaprikaa ja paprikaa. Nämä selviävät pienehköissä ruukuissa, joten saan ne hyllykkööni mahtumaan. Toivottavasti tästä kesästä tulee aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin viime kesästä!

Suosittelen kasvusäkkien käyttämistä muuallakin kuin kasvihuoneissa. Ne ovat todella näppäriä! Ne on tarkoitettu kolmelle kasville, ja niissä on lannoitteet valmiina koko kesälle, joten sinun tulee ainoastaan huolehtia kasvien kastelusta. Kasvusäkkejä on sekä Biolanilla että Kekkilällä, ja niitä myydään puutarhamyymälöissä.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Curly Lady

Tällä hetkellä kotonani elelee vain yksi terveennäköinen ja elinvoimainen viherkasvi. Saanko esitellä Curly Lady!!


Ostin tämän ihanuuden pari vuotta sitten Stockalta ja hortonomin taidoillani (kröhöm) olen saanut sen pysymään kohtuullisesti elossa ja jopa kasvamaan. Hurraa! Täytyy nimittäin myöntää, että talvihoidossani olisi parantamisen varaa, nimittäin jopa varmat selviytyjät eli palmuvehka ja traakkipuu vetelevät viimeisiään tämän talven jälkeen. Palmuvehkalle taidan vielä kokeilla taikojani, mutta traakkipuussani tönöttää tällä hetkellä alle 10 lehteä, joten uskon pelin olevan sen osalta selvä. (Toisaalta traakkipuuni on noussut kuolleista ennenkin...)

No palataan asiaan. Curly Lady on varsin metkannäköinen kasvi. Lähes jokainen kylästelijä on kommentoinut jotain kasvista, yleensä tyylin "joka aamuko käherrät tältä "hiukset"?" :). Eipä muuten tarvi kähertää, tää kieputtaa lehtensä mukavalle sökkerölle ihan itestään.

En ole lukuisista yrityksistäni huolimatta löytänyt tälle mitään muuta nimeä kuin Curly Lady, en edes tiedä mitä sukua se on. Jos joku tietää, saa vinkata :)!!
Ainoat tietoni kasvista ovat lappusesta, joka oli kiinni purkissa, kun ostin kasvin. Kasvia myy Pearls of living, ja nettisivuilta löytyykin tämän hassun kasvin kuva. Varmasti saisin kasvista lisätietoa, jos mailaisin yritykselle.

Tämä kasvi viihtyy puolivarjossa, ei missään nimessä suorassa auringonpaahteessa. Mullan tulisi olla kostea koko ajan. Sumutus toivottavaa, varsinkin talvella. Lannoitusta kasvukaudella.
Helppohoitoinen ja nätti kasvi!


Alppiruusut, vko 12

Sairasteluista johtuen viime viikon viikon kasvi-päivitys tulee vasta nyt. Alunperin minun piti kirjoittaa alppiruusuista heti blogin aloittamisen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aiemmin en niinkään välittänyt alppiruusuista, koulun kanssa kasvikursseilla kiersimme mm. Ainolan puistossa ja kasvitieteellisessa katsomassa rhodoja, mutta silloin ne eivät tehneet suurtakaan vaikutusta. Silmäni avautuivat vasta kun menin työharjotteluun Englantiin Muncasterin linnaan, jossa on uskomattoman laaja valikoima alppiruusu-lajikkeita! Mielettömiä pensaita, mahtavia kukkia ja ennen kaikkea se väriloisto!!



Upea pinkkikukkainen alppiruusu, vieressä keltakukkainen atsalea.

Suomessa emme valitettavasti pääse ihastelemaan ihan näin uskomattoman kokoisia alppiruusuja, mutta kyllä rhodot meilläkin menestyvät, kestävimmät lajikkeet aina V-vyöhykkeelle saakka. Etelä-Suomessakin pääsee ihastelemaan näyttäviä alppiruusuja esim. Helsingin rodopuistossa.

Rhododendron-suku voidaan jakaa karkeasti lehtensä varistaviin atsaleoihin ja läpi vuoden vihreiseen alppiruusuihin. Alppiruusut on yksi upeimmin kukkivista pensassuvuista. Niiden koristearvo perustuu kukkiin, mutta myös läpi vuoden vihreää, rehevää lehdistöön. Alppiruusujen suurin uhka ei niinkään ole talvipakkanen, vaan ennemminkin kevätahava, joka kuivattaa lehdistöä. Kasvupaikan tulee olla suojassa kevätauringolta ja tuulelta.


Alppiruusut viihtyvät varjossa, mielellään suojapuuston alla, happamassa maassa (pH 4,5-6,5). Kasvualusta saisi olla kosteahko, muttei märkä, koska pensaat eivät siedä seisovaa vettä. Alppiruusuja ei saa istuttaa syvään eikä maata saa tiivistää liikaa heikon juuriston vuoksi. Hyvin tärkeää on myös maan pysyminen ilmavana ja kuohkeana. Siksi kannattaakin kattaa maa maanpeitekasveilla (esim. pikkutalvio Vinca minor) ja varjossa viihtyvillä perennoilla (esim. saniaiset). Maanpeitekasvien avulla maa pysyy kuohkeanan ja kosteana. Lisäksi maanpeitekasvit varjostavat maanpintaa, jolloin aurinko ja tuuli eivät pääse kuivattamaan maanpintaa alppiruusujen tyvellä.

Marjatanalppiruusut (Tigerstedtii-ryhmä) on kehitetty Suomessa pääosin mustilanalppiruususta, joka selviytyy jopa -44 asteen pakkasissa. V-vyöhykkeellä menestyviä alppiruusuja-lajikkeita ovat 'P.M.A Tigerstedt' ja 'St. Michel' (ja 'Pekka').

Kekkilällä löytyy valikoimista Rhodomultaa ja -ravinnetta.

Lisätietoa alppiruusuista saa esim. Rhododendron-kerholta ja puutarha-alan kirjoista

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Nettilöytöjä

Selailin tänään ruotsalaisia puutarhanettikauppoja, niitä on vaikka kuinka paljon! Uusia tuttavuuksia olivat Buxus ja Lovely Home & Garden. Varsinkin ensimmäiseksi mainitusta löytyi hauskoja juttuja, ja mikä parasta, sieltä voi nykyään tilata tavaroita myös Suomeen :).


Seinäpidike kahdelle ruukulle, 279 kr.


Pinkki puutarhatonttu!! :D
Aika ärtsyn värinen, mutta joihinkin puutarhoihin sopisi mainiosti. 298 kr.
Hieno obeliski, sopisi hyvin terassille ja miksei kasviryhmäänkin, 2495 kr.

Tämä on aika hauska, krokotiili nurmikolle :D!! 398 kr.

Ruukkusetti, 349 kr.

Kaikki tuotteet Buxuksesta. Obeliski ja ruukut erityisesti kiinnostaisivat. Samankaltaisia ruukkuja tosin on myynnissä Oulussakin, ainakin Stockmannilla on joskus ollut, mutta obeliskeja en ole täällä nähnyt. Pitäisi lähteä taas kiertelemään puutarhoja ja puutarhamyymälöjä, mitähän kaikkea kevään uutuksia sitä voisikaan löytää :).