lauantai 23. toukokuuta 2009

Ei nurmikkoa puun alle

Puiden ja pensaiden tyvelle ei kannata kylvää nurmikkoa.
Syyt esim.
- nurmikon leikkuu on hankalaa
- ruohonleikkuri saattaa vioittaa puun runkoa
- heinätupot puun rungon ympärillä ovat rumannäköisiä

Sen sijaan puun juurelle voi istuttaa esimerkiksi maanpeiteperennoja, jotka pitävät maan ilmavana ja toisaalta myös estävät kulkemisen juuristoalueelle. Hyviä maanpeiteperennoja ovat mm. tuoksukurjenpolvi, jättipoimulehti, tarha-ahomansikka, rönsytiarella, suikeroalpi, rönsyansikka ja pikkutalvio. Maanpeiteperennaa valittaessa kannattaa ottaa huomioon kasvualusta, valo-olosuhteet sekä vieressä kasvavat kasvit, esim. koivun juurella selviää vain sitkeimmät maanpeiteperennat.

Erilaisten katteiden käyttäminen estää rikkakasvien itämisen ja kosteuden haihtumisen. Katteita on nykyään saatavilla jos jonkinlaista, mutta puiden alle kaikista parhaiten sopivat hakkeet.

Kuva Kekkilän Kesä 2008-oppaasta


Yksi vaihtoehto on kattaa puiden aluset kesäkukilla! Tähän tarkoitukseen olen nähnyt käytettävän mm. orvokkeja, ruusubegonioita, samettiruusuja ja pelargonioita.

Kuva otettu Edinburghin kasvitieteellisestä puutarhasta. Muistelin, että olisin ottanut kuvan myös lähempää, mutta tähän hätään en sitä löytänyt. Klikatkaa kuvaa isommaksi, niin saatte jotain selvää :).

Toisaalta puiden/pensaiden alustan voi tehdä kuten alla olevassa kuvassa. Voi kuitenkin olla aika varma, että alustalle ilmestyy monia ei-toivottuja kasveja, ja edessä on melkoinen rikkaruohosavotta.

Tämäkin kuva Edinburghista.

Kaikista luonnollisinta ja helppohoitoisinta olisi tehdä laaja istutusalue, jossa kaikki kasvit (puut, pensaat, perennat ja maanpeitekasvit) kasvaisivat sulassa sovussa :).

1 kommentti:

Lisa kirjoitti...

Vierailemassa blogissasi, omaa pihasuunnitelmaa miettiessäni :D. kiitos että jaksat pitää yllä näin upeita sivuja!